Esittely

Miten rakennetaan talo, jossa on hyvä hengittää? Insinööriopintojen alussa opin, että vaikka materiaalit olisivat M1 -luokiteltuja, ensimmäisen käyttövuoden ajan materiaaleista lähtevä päästöjen summa on yli sallitun tason. Uusista rakennusmateriaaleista ja kalusteista haihtuu muun muassa VOC-yhdisteitä eli haihtuvia orgaanisia yhdisteitä.

Tavoitteenamme on tehdä rakennus, jossa kaikkien on hyvä olla. Lähtötilanne on se, että mummo on altistunut kosteusvauriomikrobeille ja saa vakavia oireita sisäilman epäpuhtauksista. Sen lisäksi perheessä moni muukin saa terveyshaittoja sisäilmaongelmaisissa ja varsinkin homeisissa tiloissa.

Lähdimme selvittämään vaihtoehtoja, ja näin syntyi myös tutkimusprojekti sisäilmaltaan mahdollisimman terveen kodin rakentamisesta. 

Ai mikä jengi on muuttamassa taloon? Mummu ja pappa, jotka puhtaan sisäilman lisäksi tarvitsevat myös esteettömyyttä ja arjen jakamista. Kaksi pientä vilkasta poikaa, jotka tarvitsevat terveeseen kotiinsa kiipeilyn kestävät temmellystilat. Käsillään tekevä insinööripariskunta, joka kaipaa ateljeen robottien, huonekalujen ja muun luovan rakenteluun.

Tässä blogissa seurataan hyvän ilman ja hyvän olon hirsitalon kehittämistä ja rakentamista. Samalla kerrotaan rakennusmateriaalien ominaisuuksista (mm päästöistä), kosteusriskeistä ja niiden hallinnasta, päästöttömistä kalusteista ja muista sisäilmaltaan terveellisen talon kannalta tärkeistä asioista. Samalla se on kertomus tämän perheen matkasta uuteen kotiin, jossa on hyvä hengittää.

Kirjoittaja Sirpa Siru Kauppinen on ympäristötekniikan DI ja kuvataiteilija.

Projektin kulkua voi seurata Hyvän ilman hirsitalon facebook-sivuilla. Sisälmasta sairastuneille rakentamisesta järjestetään myös seminaari jonka ajankohdasta kerrotaan hieman myöhemmin.

Avainsanat: Terve sisäilma, puhdas sisäilma, hirsitalo, materiaalivalinnat, ekologisuus, hirsitalo, ilmasto, allergiavapaa talo, sisäilman toksiinit, suunnittelu, estetiikka, homeeton talo, hometalo, sisäilmaongelma.